Näytetään tekstit, joissa on tunniste Runebergin puisto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Runebergin puisto. Näytä kaikki tekstit

perjantai 8. elokuuta 2014

Mitä ihmeen kasvomaalausta?

Huomenna, ennen kuin Mad Pride Turku -paraatikulkue marssii kohti Turun kaupungintaloa, voi jokainen paraatikulkueeseen osallistuva ottaa itselleen kasvomaalauksen. Kasvomaalaus ei ole mikä tahansa, vaan kyseessä ICD10-koodi. Koodisto on WHO:n kehittämä tautiluokitusjärjestelmä, jota käytetään esimerkiksi sosiaalivakuutuksen lääkärinlausuntojen diagnoosikirjauksessa (mm. A- ja B-todistus).

Kasvomaalauksen saa valita valmiista listasta. Maalauksen voi ottaa esimerkiksi käteen, poskeen tai vaikka otsaan. Maalaukseen tarkoitetut värit ovat vesiliukoisia ammattilaiskasvomaaleja. Mahdollisuus myös saada muita kuvia. Maalauksilla Mad Pride Turku haluaa tuoda esille sen, että kenellä tahansa voi olla mielenterveyshäiriöitä, eikä sitä huomaa välttämättä ulkoisesti, eikä omaa sairautta tarvitse hävetä millään tavalla.


keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Mad Pride Turku -työpajat antavat kaupunkilaisille mahdollisuuden tuoda ajatuksensa julki

Päivän tärkeimpiin tapahtumiin kuuluu Mad Pride -paraatikulkue. Ennen Mad Pride Turku -paraatikulkueeseen järjestäytymistä Runebergin puistossa on mahdollisuus tutustua mielenterveyden työpajoihin. Työpajoja on kolme, joissa pääsee kokemaan, näkemään ja vaikuttamaan mielenterveyskuntoutujien oikeuksiin.

  • Hyvän mielen kaupunki -työpaja
Työpajassa jokainen  saa piirtää isolle paperirullalle eri tavoin juuri sellaista kaupunkia missä itse haluaisi elää ja jossa kaikkien olisi hyvä olla. Jatka edellisen piirtäjän kaupunkia omalla tavallasi. Ainoa muistisääntö piirtämiseen on: "Millaisessa kaupungissa sinun on hyvä olla?".

Teos tulee esille Fortuna-kortteliin Mad Pride Turku@Fortuna-kortteli -iltatapahtumaan.

  • Tervetuloa vertaistukiryhmään
Koe vertaistukiryhmä livenä. Mitä siellä puhutaan? Mitä siellä edes tapahtuu? Istu alas ja koe vertaistukiryhmä itse.

  • Mielenterveyteni käsissänne -työpaja
Tässä työpajassa saa lähettää terveiset kaupungin päättäjille. Jokainen saa rauhassa pohtia, mitä haluaa sanoa mielenterveyspalveluiden järjestämisestä tai mielenterveyskuntoutujien oikeuksista, jonka jälkeen piirretään oma käden kuva, johon terveisensä saa kirjoittaa.  Käsiin kirjoitetuista terveisistä muodostuu teos, joka luovutetaan kulkueen päätteeksi Turun kaupungintalon edessä Mad Pride Turku -tapahtumaan kutsutuille Turun kaupungin päättäjille ihailtavaksi ja tutkittavaksi.